Mun junion handler ura alkoi kehittyä kun saatii meidän ensimmäinen staffi, koska se mahdollisti myös mun ja mun veljen osallistumisen enemmän itsenäisesti sen koiran elämään; lenkitys ja leikit ilman aikuisen valvontaa. Sitä ennen meillä on ollut koko mun elämän domernanneja (vain 8 kk ilman), jotka on ollut äidin koiria ja se on niiden kanssa harrastanut. Koira ihmiseksi kasvaminen on tullut siis normaalin kasvun mukana, metsässä olen kävellyt ja pulkassaa istunut koiran vetämänä jo varmaan 4 vuotiaana. Pyöräilemäänkin opin samalla kun äiti ulkoilutti koirat. 

Kun sitten alettiin käydä Viivin kanssa näyttelyissä ja match show:ssa aloin innostua itse esittämisestä. (voittaisihan se moninkerroin tuolissa istumisen ja pelkän odottelun ja katselun). Siinä kohtaa äiti ensimmäisiä kertoja ehdotti ja kertoi junior handler kilpailuista, tämä aika taisi olla vuoden 2010 kevättä ja itse olin 13 vuotta.

"Viivi" Groovy Spirit´s Hot Hope 5.9.2009

Siitä se sitten lähti, kesä meni harjoitellessa ja esittämisestä niksejä oppiessa. Syksyllä oli ensimmäiset viralliset kisani ja tietenkään en ihan ensimmäisistä muista mitään, mutta aika säheltämistä touhu taisi olla. Lisäjännitystä toi että tuolloin (niin kuin monesti nykyäänkin) kisaan omalla koiralla. Meidän koirat kun nyt on ilopillereitä, jo muutenkin, niin ikinä ei voinut tietää miten se oma kisa menee. :) Välillä juuri tämä lisäsi pettymyksen tunnetta kun tuomari tuli ja antoi lämmintä kättä, mielellä pyöri kysymykset ”onko musta mihinkään” ja ”entä jos koira ei olisi hyppinyt/liikkunut”. Toisaalta välistä tuomari arvosti erikoisen rodun valitsemista ja innokkaan koiran hallintaa hymyssä suin. Nykyisin kun katson vanhoja kuvia, huomaan niissä helpommin Mian ja muiden oppien ansiosta virheeni ja onnistumiseni paremmin.

Tässä kuvassa voisin olla paremmin linjassa, mutta olen jo valmis koirani kanssa, kuun muut vielä asettelevat.

Yksi kysymys riittää; onko tuomain väistäminen tärkeää? ;) Lisäksi molemmmissa kuvissa tuo namikäsi on tuollainen "huomaamaton"

Äidin sanat ja opit ovatkin olleet suuri lohtu siinä vaiheessa kun puoli itku silmässä kehästä on tultu, äiti aino sanoo: ”siinä vaiheessa kun sinä saat tuon koiran seisomaan kuin patsas ja toimimaan kuin unelma, ja tiedät kaiken sen itse sille opettaneen olet valmis handlaamaan minkä luonteista koiraa tahansa.” Ja kyllä sen olen jo huomannut kisojen vaihtotilanteessa olevan totta, kaikilla ei pysy meidän tyty lapasessa. Siksi en ikinä ole luovuttanut (mielessä kyllä on käynyt) vaan jatkoin harjoittelua ja onnistumisia löytyykin.

 

JH 2, joskus muinoin

No siinä vaiheessa kun asia alkoi jotenkin olla hanskassa tuli esiin Viivin vuosia kestänyt/edelleen lievempänä jatkuva paukkuarkuus, monet sisänäyttelyt mm. Lahdessa meni kehästä aina mahdollisuuden tullen poistuessa ja koiraa häkissä rauhoitellen, silloin kasvoi eniten epävarmuutta, mikä on kuitenkin nykyisin haihtunut pois. Tällöin toinen koiramme Groovy Spirit´s Snowstorm  ”Pyry” liittyi perheeseen syntyen 23.10.2010. Viivin pelkojen takia, harkinnassa oli että Pyrystä tulisi JH- koirani, sen kasvaessa huomasin kuitenkin nopeasti, että vaikka se on miljoona kertaa Viiviä helpompi kehässä, se tylsistyy vastaavasti miljoona kertaa nopeammin. Näiden kokeilujen jälkeen olin kuitenkin kokemukseltani varmempi ja näin loppui äidin ramppaaminen kehissä ja minä esitin aina koirat. Lisää esitettäviä syntyikin 18.12.2011 kun Viivi teki kasvattajalle 7 pentua, on ollut ilo seurata näiden pentujen kasvamista ja opettaa niiden omistajille esittämistä ja auttaa kehillä. Pyryn myötä myös iskä on innostunut näyttelyistä ja toiminut mun omissa treeneissä tuomarina ja tietty näyttelyihin kuskina. Yleisesti kuitenkin näyttelyt on mun ja äidin juttu <3

Äidin koiratuttavapiiri rajoittuu aika paljon tuonne dobberi/rotikka puolelle joten sieltä ei lainakoiria ikinä ole löytynyt. Ja välistä harmittikin kun en voinut lainata muiden koiria kuin monet muut. (nuori ja kokematon, kun olin eikä kumpikaan musta tai äidistä ollut facessa, niin en sitä mahdollisuutta hyödyntänyt.) Pari vuotta sitten se kumminkin alkoi. Oltiin menossa Joensuun KV:seen ja asuttaisiin mökissä tuttujen staffi kamujen kanssa, mutta mukana oli myös Mari. Mari lupasi että saisin lainata hänen mopsiaan seuraavan päivän kehään, olin innoissani. Ilta meni kokonaan uutta rotua opetellessa ja Marin (entisen junnun) upeita ohjeita sisäistäen. Seuraavan päivän kisa meni hyvin vaikkei sijoille asti ylletty, jatkoon päästiin kuitenkin. Ja tärkeintä tässä oli se askel junnu urallani. Ilokseni sinä viikonloppuna sain tutustua jo toistamiseen uuteen koiraan, turkkirotu kleiniin.

"Bobo" ensimmäinen mopsi tuttavuus, nykyisin musta mies Ruubert on yksi luotto koirista :)

Kleini "Venla" joka on jo veteraani

Siitä lähtien olen koittanut aina mahdollisuuden tullen testata, harjotella ja kisata muillakin roduilla. Esittämisosaamista (toisista varmempaa, toisista pientä kokemusta) löytyy nyt: staffista, mopsista, kleinistä, rottwailerista, whippetistä, jenkistä, kultaisesta noutajasta, lagottosta, kääpiösnautserista, westiestä, manchesterinterrieristä sekä norjan harmaasta hirvikoirasta.

Mia:n tutustuin viimekesänä, kun kolusin netistä mätsäreitä ja huomasin ilmoituksen junnumätsäristä, joka järjestettiin kurssin  jälkeen Tuusulassa. No kyyti kun varmistui samaksi illaksi niin paikallehan mentiin, seurailin ekana kurssia ja pidin Mia:n tyylistä opettaa paljon, ei vain seissyt reunalla ja huutanut epämääräisiä ohjeita, vaan näytti itse esimerkkiä ja keskittyi kaikkiin myös yksilönä. Kisakin oli hyvin opettava, koiria kun vaihdettiin usein ja arvostelutkin saatiin. Kisasin Viivillä tuolloin ja kisa meni hyvin, lopulta oltiin BIS1 JH. Kisan jälkeen kyselin Mialta enemmän hänen opetuksestaan ja myöhemmin syksyllä otin yhteyttä uudestan päästen valmennusryhmään.

Muistan yhä kuinka yhden nuorempie ikäsarjan kilpailun jälkeen eräs tuttuni tuli sanomaan, että älä välitä vaikket nyt sijoittunut, (silloin oli aivan viimeisin joukossa) sinussa on potentiaalia ja taitoa ja ensinnäkin sinulla on aikaa. Nyt toivoisin vikan vuoteni alkaessa että sitä aikaa olisi lisää, ja että olisin jo aikaisemmin päässyt tähän pisteeseen milloin melkein kaikki on valmista (ainahan tietenkin löytyy parannettavaa, mutta ymmärrätte pointin), ja olisin saanut näin kilpailla ”kunnolla” enemmän. Mutta taas toisaalta nämä vuodet tämän ihanan harrastuksen parissa ovat luoneet minulle suhteen koiriin ja näyttelyihin, joka ei ikinä katkea.  Jokainen kisa on ollut kokemus erikseen, jota en mahtavana  opetustilanteena ikinä vaihtaisi, enkä varsinkaan ottaisi pois niitä yhteisiä kisoja Viivin kanssa, jotka ovat nyt vähentyneet uusien tuttavien tullessa kehiin, sillä ennen kaikkea junnut ja näyttelyt on minun ja koirieni yhteistä tekemistä, and I LOVE it!!!

Tavotteena vikalle vuodelle olisi kartuttaa osaamista kaikkiin roturyhmiin ja saada tietoa mahdollisimman monesta rodusta niin että voin tulevaisuudessa tarjota apuni näyttelyissä sitä tarvitseville. Ja tietenkin se SM-osari paikka olisi ihan kiva samoin kuin muutama sijoittuminen ja ehkä voitto virallisissa kisoissa. Toivottavasti saitte vähän käsitystä tän avulla kuka Laura oikein on. :)

Tämän päivän treeneihin muistilista on:

-Rentous, en sählää käden kanssa huitoen sitä koiran edessä seisottaessa koittaen saada koiran huomion

-Vinkkejä kuinka pitää Viivi aisoissa kun tuomari tulee lähelle, ettei liikuttaisi itseään ja siirtyisi paikaltaan.

-Sivusta vai edestä? Staffeja esitetään rodunomaisesti edestäpäin mutta kerran junnu tuomari sanoi minulle että liikkeen jälkeen koira esitetään sivusta, kummin on parempi?

-Erikoisliikkeet paremmin haltuun, kuten 8 ja pari T

- Laura ja koirat