Tän vuoden ekat harkat koettu 2.1 eli viime viikontorstaina. Paikkana toimi Lahelan Piskitiski ja ainakin itse tykkäsin tosi paljon tilasta. Tultiin Viivin kanssa paikalla vähän vaille kolme ja hetken pihalla ootettua päästiinkin sisään. Paikanpäällä olivat melkein kaikki ryhmästä ja monia eri rotuja oli myös esillä, kokemuksen kannalta ihan mahtava juttu. Eniten silmiin pisti tällä kertaa Mia:n venäjän mustaterrieri Liinu, jonka näin ekaa kertaa livenä, sekä Kertun upea afgaani, jota hieman toivoin vaihdossa pääseväni testaamaan, mutta ehtiihän sitä sitten ensikerralla ;) 

Aloitimme koirien ruumiinosiin liittyvällä "visailulla" ja Mia pyysi meitä näyttämään mistä löytyy juuri esittämämme rodun; säkä, etupolvi, laskeva selkälinja jne. Itseltä tämä meni ihan kunnialla läpi, vaikka parissa kohdassa vähän joutuikin miettimään. "Alkulämmittelyn" jälkeen siirryimme handlerin asentoon, sain hyviä vinkkejä molempien käsien käytöstä ja kuinka olkapäidän laskeminen sekä itsensä ns. avaaminen tuomaria kohden muuttavat vaikutelmaa suuresti. Seuraavat harjoitteet liittyivät liikuttamiseen. Menimme kierrokset ympäri niin että keskityimme koiraan ja sen jälkeen niin että keskityimme omaa ryhtiin ja juoksu/kävely tapaan. Mia myös kertoi kuinka voi tuoda paremmin koiran liikkeitä esille, huomioimalla oman tyylinsä (maatatavoittava, pomppiva, kova jne.). Mia kehui Viivin liikkeitä ja olin siitä iloinen, kun harjoittelun suurta tulosta on tuo että tyttö suostuu juoksemaan (välistä) hyvällä työnnöllä. Otimme tässä välissä vielä "isojen" koirien handlereitten kanssa edestakas kävely ja juoksutreenin ilman koiria, tällöin pystyi keskittymään täysillä itseensä ja omaan tekemiseen. Ja hahahhahaha joskus oikean tyylin löytää kun menee sinne väärän kautta. nimimerkillä kävelimme niin nojautuneena vasemmalle kuin mahdollista, tyhmän näköistä ja pitkällä aikavälillä kivuliastakin. :D Tämän jälkeen aloitettiin yksilöt eli mentiin normin kisan rutiinilla. Viivi malttoi hyvin pysyä paikallaan väistäessäni tuomari/koutsia. Hampaiden näyttäminenkin sujui ja takahampaatkin tuli huulien alta kaivettua. Yksilössä vain kolmion kulmat tuottivat vähän ongelmaa (pyöristyivät hieman liikaa), mutta oikean vauhdin löysimme hyvin. Mia näytti kuitenkin kuinka minun kannattaa koiraa kulmassa ohjata ja saatiin uusi yritys. Minusta on hyvä että pienestäkin virheestä huomautetaan suoraan ja heti, koska silloin voin silloin parantaa sen treenausvaiheessa, kisoissa toista mahdollisuutta harvoin annetaan. Kaiken tämän jälkeen päästiin yhteen lempivaiheistani; koirien vaihtoon. Sain ensimmäiseksi vaihtokoiraksi Liinu vaavin, joka oli vallaton, mutta hallittavissa. Minun tuli huomioda kuinka olla tarpeeksi vahva jo ison koiran kanssa, mutta pitää silti olla tarpeeksi lempeä ja innostava pennulle. Minusta meillä meni hyvin. Seuraava vaihtari oli sheltti Hani, pääsin vertaamaan kuinka kaksi maatatavoittavaa liikkujaa voivat olla hyvinkin erilaiset. Hanin kanssa tuli mennä pehmeämmin mutta yhtä, itsevarmasti, kuin Viivin. Sain sen mielestäni todella hyvin seisotettua, pää hieman alaspäin jotta korvat taittuvat, tässä auttoi vinkulelu, josta Hani heti kiinnostui. Viimeisenä sain jo entuudestaan tutun lagotto Rimman, alku säheltelyn jälkeen meillä meni hyvin (mielestäni paremmin kuin viimeksi) ja liikkeessä muistin olla pehmeä ja hieman pomppiva. Treenien päätyttyä huomasin käyttäneeni Mian vinkkejä hyväkseni jo treenien aikana. Muutamat jutut vaihdettiin ja sitten kohti kotia. KIITOS KAIKILLE TREENEISTÄ, en jaksa odottaa ensikertaan!!

Loppuviikolla olen harjoitellut koiralenkeillä pieniä pätkiä juoksemista ja kotona peilin edessä kävelyä; selkäsuorana, hartiaat alhaalla, käsi napakkana ilmapallolla ja itsevarmana. Lisäksi ollaan harjoiteltu Viivin kanssa lenkeillä rauhallista seisomista kun ihminen tulee ohi. Tulevia näyttelyitä olen myös katsellut ja haalinut facen kautta tulevia kisakoiria, jotta saisin sen yhden tärkeän tän vuoden tavoitteen täyteen eli kaikki roturyhmät tutuiksi. :)

min%C3%A4javenla-normal.jpg

Turku KV:tä innolla odottaen Laura ja koirat