Polvileikkaus on nyt takana päin ja olen myös ihmeellisesti kuulemma toipumisessakin n.2 viikkoa etuajassa. Mahtavaa!! Fyssarikin sano että turvotuksen pitäisi olla kokonaan poissa niin että polvien päällä istuminen onnistuu kahen viikon sisällä, hope so! Tämä tietää paluuta taas koira-arkeen, pikkuhiljaa; päivittäiset lenkitykset, metsässä vaeltelut ja tietty treenit ja kehät. Ei-koiraihmisestä voisi kuulostaa ihanalta saada noin 2 kk vastuutonta koiranomistusta, että kunhan syötät ne, mutta mä oikeesti kaipaan lenkkejä ja pihaleikkejä. Tällä välillä kun ruihuminen, pitkät lenkit ja ja hölkkääminen on ollut ja osa on edelleen nounou, oon ikävää lievittäny mm. tokoilulla ja näyttely ilmoilla. Seuraavan kerran kehään pääsen Lappeenranta KV:ssa maanantain, kun on luvassa SM-osari ja samoin heti samana sunnuntaina kun vastaavat karkelot on Lahdessa.

Tällä kertaa meinasin kuitenkin kertoo vähän enemmän mun omasta rodusta, sen esitys tavasta ja kuinka hyödynnän kokemuksiani tämän rodun kanssa, muihin rotuihin, niitä esittäessä. Oma rotu, joka meillä kotona asustaa on siis stafforsdhirenbullterrieri eli staffi. Ja ei, ei se tappajakoira, joka puree kaikkea liikkuvaa, vaan yksi niistä ihanista roduista, joiden maineen on pilannut sen menneisyys ja muutamat nykyiset yksilöt. Ihmisten tulisi muistaa, että tämä roturasismi voi tulla oman rodun kohdalle milloin vain. Itsekin olen kohdannut monesti ihmisiä, jotka tulevat ensin rapsuttamaan koiraa, jolla häntä vispaa tuhatta ja sataa, mutta kun kuulevat rodun hyppäävät metrin taakse päin. Onneksi myös niitä "tahvo-lövereitä" tulee vastaan. Staffi on mitä perhe -ja lapsiystävällisin koira ja meilläkin rotu tuli esille, kun lähdettiin etsimään kiva harrastekoiraa koko perheelle, ei liian isoa, mutta persoonallisuutta omaavaa, jotta myös perheen miehet niitten kanssa suostuu kulkemaan. Kertaakaan ei olla kaduttu. Kaikki tekeminen mitä itse vain keksii, niin tämä koira kyllä taipuu. Iloisuutta riittää, joskus liikaakin, mutta oikeanlaisella koulutuksella ja asioihin tutustuttamisella, ollaan koirista saatu kunnon kansalaisia. Sen kyllä myönnän, että rotu on omapäinen ja haastava, mutta silti välkky ja kuten mainittu valmiina puuhastelemaan.

Rotu staffordshirenbullterrieri kuuluu FCI ryhmään 3 eli terrierit. Alkuperä maa on Iso-Britania ja rotu on syntynyt ihmisen jalostamana alunperin 1800-luvun lopulla koiratappeluita varten. Onneksi tappelukoiran titteli vaihtui seurakoiraksi FCI:n 24.6.1987 hyväksyttyä sen ja sitä se on nykypäivänäkin. Staffi esitetään näyttelyissä poikkeuksellisesti edestä, korostaen koiran etuosaa, mm. rinnansyvyyttä. Rakenteeltaan se on jykevä ja lihaksikas, mutta hyvin kulmautunut ja puhdas liikkeinen. Itse olenkin opettanut koiriani juoksemaan edellä, jotta vahva takatyöntö pääsee oikeuksiinsa. Omien koirien kohdalla pidän lihaskunnon huoltoa, yhtenä tärkeimpänä asiana valmistautuessa näyttelyihin. Omassa rodussa massa, varsinkin uroksilla on tärkeää, ja tätä hankitaan meidän koirilla mm. juoksulenkeillä, vapaalla metsäpainilla ja uimisella. Lisää rodusta http://staffordshirenbullterrieriyhdistys.fi/page.php?pageId=2 

                                                                                                           

Minä ja Viivin veli "Qma" Groovy Spirit´s Hot Hoppingham viimevuoden erkkarissa PU 3 (83 urosta ja yhteensä liki 200 staffia) (c) Essi Sailomäki 

Näyttelyissä esitän yleisesti aina koiramme. Se on meidän yhteinen juttu, joka luo suhteelle hyvää, syvää perustaa. Lisäksi näyttelyt on rakas harrastus minulle ja äidille ja äiti onkin auttanut ja kertonut esittämisen saloihin, samalla kun olen yhdistänyt rotukehiä seuraten itselleni, sen oman esittämistyylin. Nykyisin hyviä neuvoja saan myös meidän valmennusporukasta, varsinkin Mia valkulta.

Koitan aina staffeihin ensimmäiseksi saada hyvän ryhdin ja iloisen esiintymisen. Virheiden piilotus on taitolaji ja siinä kehityn mielestäni koko ajan. Samat metodit pätevät myös muihin rotuihin, ja näillä perusjutuilla koitan saada koiran kantamaan itsensä hyvin ja olemaan näin edukseen kehässä, jotta tuomari huomaisi juuri sen. Staffien esittäessä pennuista valiokoiriin, olen nähnyt kaikkiääripäät; ylivilkkaasta (joka ei siis oikeasti pysy paikallaan), mammanpoikaan ja itsepäisestä, erittäin pelokkaaseen. Se on kumminkin opettanut paljon ja koitan näitä kokemuksia hyödyntää yleisesti esittämisessäni. 

 

Meidän Viivin pentu "Hertta" Groovy Spirit´s Cosmic Coconut VSP-pentu Kuopio Sawo Show

Esittäessäni pentua, nuorta tai epävarmaa koiraa, koitan aina olla ylirento ja kehua koiraa paljon, aivan kun se olisi leikkiä. Nuorilla koirilla koitan saada sen itse asettelemaan itseään, enkä pakota sitä. Tärkeinpänä, tuen koiraa mahdollisimman paljon. Vanhemman koiran kanssa olen tietenkin myös rento ja iloinen, mutta myös tarpeeksi päättäväinen, koska voin vaatia siltä (kokemuksen mukaan) hieman enemmän kuin nuorelta. En itse arvosta koirien turhaa, sähläävää riuhtomista kehässä. Itse koitan antaa koiralla selkeät ohjeet mitä seuraavaksi tapahtuu ja mitä siltä toivon milläkin hetkellä. Näin kokemus on miellyttävä molemmille. Niin seisotuksessa, kuin liikkeessä koitan saada kontaktia koiraan, jolloin se luottaa minuun ja minä siihe, tiedämme mitä teemme. Liikkeissä koitan olla itsevarma pari, yhdessä koiran kanssa, sillä rodunomaisilla puhtailla liikkeillä on suuri vaikutus. (nimimerkki. tuomari tuli jälkeenpäin sanomaan, että minun koirani oli se 1. liikkeiden ja niiden esiintuomisen ansiosta). Myöskään en jää ihmettelemään kehässä vaan silloin kun lähdetään liikkeelle niin lähdetään. Liikkeet ovat tärkeä osa esiintymistä ja niissä täytyy huomioida niin rotu, kuin yksilökin. Hyvän handlerin tunnistaakkin helposti hänen tavastaan liikkua koiran kanssa ja antaa sille hienovaraisia ohjeita, sekä oikeasta oikeasti askelpituudesta.

 

Toinen meidän Viivin pentu "Toivo" Groovy Spirit´s Cosmic Catastrofe, jolla upeat liikkeet. ROP-pentu Mäntsälä KR, tuolloin esitin myös Toivon siskon Nekun Groovy Spirit´s Cosmic Cocktail VSP-pennuksi (c)Terhi Tuomola

                                                                                             

Minä ja "Viivi" Groovy Spirits Hot Hope, Turku Winter Dog Show TOP 10 junior handler (c) Mia Puska

Kaikkein tärkein asia, joka minulla on hallussa oman rodun esittämisessä on itsevarmuus. Koiran käteen saadessani, katson mitä tulee korostaa ja kehään mennessäni rodun tuntemuksen takia tiedän mitä teen. Mikään ei pistä näyttelyissä niin paljon hymyilemään kuin arvostelussa oleva lisäys "handled well". Tämän itsevarmuuden haluisin kehittää parhaaseen mahdolliseen asteeseen, myös muiden rotujen kanssa. Esittäjä voi aina kehittyä ja uudet koirat paljastavat uusia piirteitä itsestä ja tästä harrastukseta koko ajan. Se pitääkin näyttelyharrastuksen mielenkiintoisena ja lähellä mun syväntäni, aina. <3

Innolla seuraavia valmennusryhmän treenejä, tulevia kehiä ja kesää odotellen!

Laura ja koirat